tiistai, 1. tammikuu 2013

Jotain tapahtui sittenkin



Hei taas pitkän pitkästä aikaa!

Viimeisin kirjoitus on näemmä 20.02.2012 eli melkein vuosi sitten talviloman kynnyksellä. Tällä hetkellä olen kesälomalla, vaikka näin alkuvuosi onkin, joten kai tästä voisi päätellä, että olen lomapäivittäjä:)

Vaaka oli tuolloin 20.02. näyttänyt 106.8kg ja siitähän paino oli noussut huikeaan 110.9 kg, kun vihdoin ja viimein sain itseäni niskasta kiinni eli 15.08.2012 alkoi uusi yritys. Tavoitteena oli vuoden loppuun mennessä laihtua 4,5kg ja siinä onnistuinkin niin hyvin, että nyt painoni on 105.1kg eli 5,8 kg  elopainosta lähti.

Syksyllä selvisi myös sekin, että vaakani näyttää n. 6 kg liikaa eli oikeasti olen siis 99,1 kg elopainoinen, mutta vähennän tämän 6 kg vain silloin, kun tulee näitä julkisia kirjauspaikkoja. Jee, pitkään tavoitteena on ollut päästä kaksinumeroiseen lukuun ja nyt se on tapahtunut.

Eilen illalla kirjasin seuraavan tavoitteeni toukokuun loppuun. Toivottavasti saan silloin kertoa uuden iloisen tavoitesaavutuksen. Jumpissa käyn viikoittain monena iltana ja niistä on kai kiittäminen vyötärösenttien katoamisesta, sillä elokuussa  alkutilanne oli 117cm ja nyt eilen se mitta oli 104cm. Vatsanseutu siis mukavasti kaventunut ja sen kyllä huomaa vaatteissa. Paljon mukavampi olla!

Toivottelen kaikille laihduttajille menestyksekästä painonpudotusta!
 

maanantai, 20. helmikuu 2012

Taas kerran uusi aloitus



Hohhohhoijaa...täällä tämä laiska laihduttaja. On se kumma miten ei saa itsestään niskalenkkiä ja palaisi ruotuun noiden syömisten kanssa niin, että tämä laihdutusprojekti etenisi.
Talviloma alkoi tänään, joten päätin nyt aamulla mitata lukemani ja käydä siellä vaaàllakin. Aika tasaisesti sitä on tullut syötyä kuitenkin, kun paino oli suurin piirtein se sama kuin ennenkin eli 106.8kg.
Nyt pitää vaan iskeä totuutta silmiin ja ajatella tulevaa kesää. Mitä ihmettä kaunista sitä oikein voi pukea päälleen, kun vatsa pömpöttää tuossa edessä aina vaan.  15 vk olisi aikaa kesäkuun alkuun tästä viikosta alkaen, joten tavoitteitahan sitä olisi taas itselleen asetettava. Esimerkiksi voisin ajatella, että alle sadan kilon on päästävä tuossa vaiheessa. 500g viikossa tekisi 7,5kg, joten alle menisi tuon mukaan. Alkuperäinen suunnitelmahan oli 100g per päivä, joten jos sen turvin taas yrittäisi, niin lukema olisikin jo kolme kiloa enemmän. Sille välille siis nyt tähtään!


 

lauantai, 31. joulukuu 2011

Itsensä keventämisprojektit

Onnitteluruusu kaikille lähemmäs tavoitettaan päässeille...

ja kunnon kimppu sitten niille, jotka tavoitteensa ovat saavuttaneet

tällä vaikealla laihduttamisen saralla!

Itse en ole käynyt vaaàlla pariin viikkoon, joten varmasti on "ylläri" luvassa, kun tietoisesti sitä vaakaa välttelee. Sairastin kolme viikkoa nuhaa ja kunnon yskää ja ruokahalukin oli hippasen hukassa, joten paljon kevyempi olo oli, vaikka se paino ei hirveästi minnekään hiipunutkaan.

Nyt joulun jäljiltä on olo vatsassa melko pullea.  Ensi viikolla teen pienen lomamatkan, joten aloitan sen uuden elämän sitten runsaan viikon päästä vasta. Katsotaan sitten ne lukemat...

Nyt haluan toivottaa kanssasisarille Oikein Tuloksellista Uutta Vuotta Itsensä Keventämisen Suhteen!

sunnuntai, 4. joulukuu 2011

Välilukuja

Seuraavassa siis laihdutusviikkojen1-5 mittaustulokset punaisella, mustalla 6-10 mittauserot ja 11-15 lilalla

 

Vyötärö 112 ja nyt 109 -3cm/107cm -2cm/107 =

Lantio 118.5 ja nyt 118 -0,5cm/115,5 -2,5cm/114,5 -1cm

Vatsan päältä 120.5 ja nyt 120 -0,5cm/118cm -2cm/117 -1cm

Käsivarsi 38 ja nyt 36.5 -1,5cm/36.5 =/sama

Reisi 67,5 ja nyt 65.5 -2cm/65cm -0,5cm/63 -2cm

Polven päältä 49 ja  nyt 48,5 -0,5cm/48cm -0,5cm/47 -1cm

Pohje 41,5 ja nyt sama/sama/sama

Rinnan päältä 120 ja nyt 115 -5cm/115cm =/sama

Rinnan ympärys 103 ja nyt 99 -4cm/98cm -1cm/sama

Paino 108-104.8 --3,2kg/104.2kg -600g/103,4 -900g

Viikot 11-15 senttejä hävisi 5 ja painoa 900g, joten oikeaan suuntaan taas kerran olen menossa.

sunnuntai, 6. marraskuu 2011

Uudet luvut

kuva omasta arkistosta

Kirjoittaminen tänne on jäänyt viime viikolla väliin. Silloin oli myös seuraavan viiden viikon mittaustulosten kirjaamisvuoro eli 10 vk on nyt laihdutettu enemmän ja vähemmän tosissaan.  Seuraavassa siis laihdutusviikkojen1-5 mittaustulokset punaisella, mustalla 6-10 mittauserot:

 

Vyötärö 112 ja nyt 109 -3cm/107cm -2cm

Lantio 118.5 ja nyt 118 -0,5cm/115,5 -2,5cm

Vatsan päältä 120.5 ja nyt 120 -0,5cm/118cm -2cm

Käsivarsi 38 ja nyt 36.5 -1,5cm/36.5 =

Reisi 67,5 ja nyt 65.5 -2cm/65cm -0,5cm

Polven päältä 49 ja  nyt 48,5 -0,5cm/48cm -0,5cm

Pohje 41,5 ja nyt sama/sama

Rinnan päältä 120 ja nyt 115 -5cm/115cm =

Rinnan ympärys 103 ja nyt 99 -4cm/98cm -1cm

Paino 108-104.8 --3,2kg/104.2kg -600g

Tulos siis jälkimmäiseltä viideltä viikolta 8,5cm pienentymistä mittanauhan mukaan, vaaàn mukaan -600g. Liikunta on kovin kiinteyttävää, siitä ei näköjään pääse yhtikäs mihinkään. Liikunnallisilla harrastuksilla pystyy edes hiukan pelastamaan tätä laihdustusprojektia sen varjolla. Painoa olisi taas kerran saanut tippua enemmän, mutta kyllä minä noihin sentteihin olen taas kerran tosi tyytyväinen.  Minulla on niin haaveena päästä kaksinumeroiseen lukuun, että hurjasti toivon ja yritän myös tehdä enemmän työtä sen suhteen, että se ennen vuoden vaihdetta onnistuisi.

Tsemppiä laihdutukseen itse kullekkin!